(kaikki aikaisempi löytyy tuolta --->)
Miksi sen pitää olla niin vihreä? Heti alkuun lehdet värähtävät. Ei voi olla hyvä merkki. Mutta tänne minut on tuomittu ja kai sitä pitää edes yrittää ajatella positiivisesti. Täällä minun on selvittävä seuraava vielä ennustamattoman pitkä ajanjakso elämästäni. Minun ja seitsemän muun. Toivottavasti pääsen sentään ennen vanhusvaihetta pois… Mutta se minusta. Kunhan minä lähdin ensin porteilta tutkimaan taloa, muut seurasivat perässä.
Esittelen siinä järjestyksessä muut asukkaat kuin nyt uskallan heitä lähestyä. Saatatte huomata, että osa kuvista on jonkin verran tulevaisuudesta, miten muuten luulette minun tuntevan kaikki muut muka jo kättelyssä? En saanut potilaskansioita saati minkäänlaista varoitusta muiden asukkaiden mielentilasta. Niin tietenkin, minun oletetaan olevan pöpi siinä missä muutkin. Simiksi kelpaamaton. Piti siis vain oppia elämään heidän kanssaan ja tutustua.
Mutta päätin siis tähän raporttiin yhtenäisyyden vuoksi niputtaa kaikki yhteen. Aloitetaan punapäästä, Colline.
Colline on niin kiltti kun olla voi, hiljainen ja ujo ja omissa oloissaan. Uskon, että hänellä on perhetavoite ja elämäntavoitteella jotain tekemistä koirien tai kissojen kasvattamisen kanssa. Ainakin niitä hän huutelee ja etsii ympäri taloa vähän väliä… Kuin ei olisi käsittänyt tyttöparka, että hän on tilaisuutensa menettänyt. Jokin eläinten kasvatuksessa meni niin pieleen, että sekä eläimet että tyttö otettiin huostaan.
William. Will. Vähän samanlainen kuin Colline, viihtyy omissa oloissaan ja on vielä tyttöäkin ujompi jos mahdollista. Pyytäisi olemassaoloaan anteeksi niitä Collinen etsimiltä koiranpennuiltakin. Mutta hänen kanssaan olen päässyt puhumaan ihan järkeviäkin välillä. Ilmeisesti epäonnekkaasti Will on kuin kohtalon ivan kautta suosiotavoitteinen ja elämäntavoitteena jonkin sortin hyvien ystävien lauman hankkiminen. Miten ne oikein määräytyvät? Mutta lienee sanomattakin selvää, että Will ei päässyt elämäntavoitteensa kanssa edes alkuun saati saanut pidettyä tavoitemittariaan tavoitteensa ehdoilla vihreänä. Jos on koko ajan sekoamispisteessä ei pääse kovinkaan paljon elämässä eteenpäin. Joten Will päätyi tänne, kun ei osannut huolehtia itsestään yksin ja toisaalta yritti pahimmillaan epätoivoisesti kadulla käyttäytyä vieraiden kanssa kuin he olisivat parhaitakin ystäviä. Muiden mielestä Will oli sitten uhka. Tämän porukan nuorin. Aika surullista.
Noh, Lucy on vähän eri maata. Hän on ainoa joka näyttääkin porukasta vähän erilaiselta. Siis minun lisäkseni. Suosiotavoitteinen Lucy yritti päästä peliuran huipulle, mutta jossain vaiheessa naisella taisi naksahtaa pahasti ja nyt hän povaa suunnittelemiensa pelien maailmanloppuja ja alienhyökkäyksiä kuin varmojakin ennustuksia. Ja sitten Lucy sai potkut. Tai en tiedä, ehkä ensin Lucy sai jostain syystä potkut eikä kestänyt elämäntavoitteessaan sellaista takapakkia ja sekosi… Joka tapauksessa, Lucy aiheutti sellaista hämmennystä kiivettyään tolppiin huutelemaan ja hamstratessaan ruokaa ja pelotellessaan pikkulapsia, että en ihmettele, että hän on täällä.
Gwendolyn, Gwen vain lyhyesti. Hän taitaa olla porukan vanhin. Gwenillä olisi pitänyt olla ihan saavutettavissa oleva elämäntavoite, kuuden lapsenlapsen saaminen ja perhetavoite. Mutta joskus elämä osaa olla julma… Olen kuullut niin monta kertaa Gwenin kiroamassa itsekseen tai sähisemässä muille harhoissaan, että hänen tarinansa tiedän melkein parhaiten.
Vasta ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen aviomies taisi jo pettää ja suhde päättyi riitaisaan avioeroon. Poika jäi Gwenille, joten toivoa oli vielä. Mutta sitten poika karkasi aikuisuuden kynnyksellä kotoa ilman mitään syytä, ainakin Gwenin mukaan. Ja siinä menikin mahdollisuudet toteuttaa elämäntavoite, kun Gwen oli liian iäkäs saamaan lisää lapsia. Gwen eristäytyi ja masentui. Sitten Gwen otettiinkin kiinni, kun hän oli pari päivää kadulla huudellut rumia miehille kuvitellen näiden olevan joko hänen entinen aviomiehensä tai poikansa. Tai ainakin viimeistään sitten, kun nainen alkoi hyppiä vieraiden miesten syliin pyytäen, josko nämä voisivat siittää hänelle lapsen…
Shawnista päätin heti pysytellä kaukana. Hän on ehkä epävakain ja äkkipikaisin porukasta, päätellen riuskasta kielenkäytöstä ja arvista. Tai en tiedä, en ole hyvä simtuntija. Ehkä minua pelottaa vain se, etten tiedä miehestä paljonkaan.
Shawn taitaa olla mammonatavoitteinen, tavanomainen runsaan simeleontukun kokoon haaliminen elämäntavoitteena. Sen pitäisi olla mahdollista uutteralla työnteolla, mutta Shawn yritti mennä sieltä missä aita on matalampi. Ennen erämaahan joutumista hän oli jonkin rikollisjoukon kärjessä, mutta jokin keikka meni niin pahasti pieleen, että joukko hajosi korjaamattomasti. Ei ollut koulutusta tai ammattia, vain pitkä rikosrekisteri. Shawn ei saanut enää rahaa mistään ja siihen haaveet elämäntavoitteesta kuivuivatkin kokoon. Shawn taidettiin ottaa onneksi kiinni ennen kuin tämä ehti aiheuttaa pahoja häiriöitä, ryöstää kauppoja tai ihmisiä tai pahempaa. Muutenhan Shawn olisi käsiraudoissa. En yhtään ihmettelisi.
Malik. Hänestä tiedän vielä vähemmän kuin Shawnista. Hänen elämäntavoitteensa taitaa olla seikkailu-uran huippu… tai ainakin siihen taisi liittyä vakoilutehtävä jossain vaiheessa. Malik meinaa vieläkin elää soluttautuneena vihollislinjojen taakse ja yrittää välillä ottaa yhteyttä päämajaan. Ei siinä mitään, Malik toimii ainakin roolinsa mukaisesti ja yrittää sulautua joukkoon niin omituinen kuin se onkin. Mutta tiedä sitten, mikä meni pieleen niin, ettei Malik pääse enää oikeaan maailmaan. Jotain sellaista, että tavoitemittari humpsahti nopeasti punaiseksi ja tiedetavoitteisena mies alkoi höpötellä pallolle luullen sitä joksikin entiseksi opettajakseen. Pakkohan sellainen sim oli kyyditä pois näkyviltä.
Sitten on vielä Ronald. Hänelle minulla ei heru lainkaan sääliä. Romantiikkatavoinen ja elämäntoiveena jonkin rakastajalauman kokoon kerääminen. Ronald on vain aivan väärä sim sellaiseen, liian laiska ja liian… Kaikkea. Katsokaa nyt. Vaihtaisin heti kadunpuolta. Ronaldin tarinasta en ole kuullut yksityiskohtia, mutta niitä ei ole vaikea arvata. Ei naisia, ei pisteitä, tuloksena kiimainen peto kadulla riehumassa ja päämääränä tämä koppi erämaassa.
Siinä taisivatkin esittelyt olla muiden asukkaiden osalta. Sitten voin esitellä pikaisesti talon. Ja säästän kerman huipulle… itseni. En halua kehuskella, mutta minä varmaan erotun pahiten joukosta. Ainakin, tai siis toivottavasti, vain ulkoisesti.
Tietenkin se on liian pieni ja kaikkea on liian vähän. Sentään ei ole mattoja, niitä saisi imuroida aavikon hiekasta koko ajan. Hah, sänkypaikkoja on kolme liian vähän asukkaisiin nähden ja minä huolehdin matoista…
Muuten kaikki on päällisin puolin yksinkertaisen tylsän siistiä ja toimivaa. Virikkeitä on ainakin tarjottu. Siitä tulikin mieleen; en ole ihan varma, mutta en kai ole samanlaisessa asemassa kuin muut. Minä voin vielä päästä ylös kuopastani, jos vain saan pidettyä itseni järjissäni ja elämäntavoitteeni tähtäimessä… Voin osoittaa olevani tavallinen sim. Ainakin hyvin varusteltu talo auttaa siinä. Niin se esittely. Rupesin jo toiveikkaaksi hetkeksi. Voi minua.
Minulle tarjottiin jopa iso makuuhuone. Harmi vain, että avaimet unohdettiin antaa. En saa edes vessaa lukkoon. Voi vattu. Elän siis oikeasti näiden… hullujen kanssa ilman mitään yksityisyyttä ja suojaa.
Ja ihan oikeastiko ne kuvittelevat, että kirjoitan jotain ylös? Se oli siis ensimmäinen skeptinen ajatukseni. Mutta myöhemmin, kuten nyt, kirjoittaminen on ainoa asia joka pitää minut tolkuissani ja antaa päiviin jotain arvokasta rytmiä ja tarkoitusta.
Sentään peseytymistila ja vessa ovat erikseen.
Siinä se oli. Tulen inhoamaan vihreän lisäksi tämän jälkeen valkoista.
Niin, minäkö? Sanokaa Abby vain. En ole edes maininnut oikeaa nimeäni talossa, Abigail. Olisi vain liian vaikea lausua. Muut ovat aika lääkepöhnässä, hillitsee vähän hallusinaatioita ja tunnepiikkejä. Mutta selvempiäkin hetkiä kaikilla on… Ja niitä tosi sumuisia vastapainoksi. Minun tarinani? Sanotaanko nyt näin, että vaikka olen tiedetavoitteinen, en enää lähde tiedeuralle kasvien geenimuuntelun laboratorion apulaiseksi. Ei siitä sen enempää.
Nämä seuraavat ovatkin aivan ensimmäisiä kokemuksiani talossa, päivä kerrallaan siitä eteenpäin.
---
Parempi aloittaa kirjahyllystä ja katsoa, jos sieltä irtoaisi jotain hyödyllistä, päättelin. Vaikkei minulle annettu muuta kuin tuuppaus selkään, minusta tuntuu, että on velvollisuuteni pitää talo pystyssä. Säälistä vai velvollisuudentunnosta muita kanssasimejä ja kaltoin kohdeltuja kohtaan, en tiedä. Kuitenkin, pitäisi ensiksi keksiä jonkin keino tulipalojen varalta. Silmiin ei osunut edes hälyttimiä saati sammutusvälineitä. Ehkä tyynyt toimisivat maton sijasta sammutuspeitteenä? Tai päiväpeitto? Aavikolla tosin päivät ovat kuumia ja yöt kylmiä…
Joten, kun luin, jätin muut toistaiseksi oman onnensa nojaan pieniä tarkastuksia lukuun ottamatta. Heitä näytti kiinnostavan kovasti kasvihuone kostean mikroilmastonsa kanssa. En selviäisi hengissä ilman sitä ja paria aurinkolamppua. Kyllä, sen lisäksi, että minun on täytynyt opetella tyytymään syrjittyyn rooliini, minun on täytynyt opetella pysymään myös hengissä uudella tavalla. Opettelen yhä, kuten tulette huomaamaan.
William näytti kauhistavan Shawnin avointa tervehtimistapaan. Pian poika pötkikin talon toiselle nurkalle. Muutkin tulivat yllättävän estottomasti toimeen keskenään. Lääkkeet, niillä pystyy selittämään kaiken.
Sitten porukka löysi korillisen palloja. Tulette huomaamaan, miten rakastamme palloja. Sentään koordinaatiokyky toimii lääkkeistä huolimatta.
Puolen päivän aikaa ihmettelin, kuinka kukaan ei ollut tullut vielä sisälle. Olisin halunnut esitellä taloa kuin hoivaava kanaemo. Kai se kasvihuone oli niin ihmeellinen. Ja pallot.
Colline näytti Willin tavoin häilyvän kaiken reunamilla, ujona ja tietämättä mitä tehdä. Sitten hän päätti lähteä heittelemään palloja olemattomille koirille. Samalla kun siis Shawn selitti suunnitelmaa seuraavasta ryöstöstä Malikille, joka samaan aikaan höpötti jostain omasta tehtävästä. Ainakin ne kaukaa päin näyttivät juttelevan normaalisti… Ajattele positiivisesti, niinhän?
Kaikki rakastavat palloja. Ainakin sen huomasin ilokseni, että Colline oli siirtynyt häilymään Williamin selustaan. Ehkä ne kaksi olisivat tarpeeksi samalla aallonpituudella… Eristäytyneet simit sekoavat helpommin.
…Tässä vaiheessa päätin siirtyä takaisin sisälle lukemaan. Se oli vain ystävällinen suukko, mutta näky silti niin absurdi, että halusin pestä silmäni hapolla. (ACR pienimmällä mahdollisella asetuksella…ja näin käy heti)
Kun istuin taas opiskelemaan, muut alkoivat seurata minua sisälle. Gwen löysi pianon ja toivoin, että naisella olisi jotain arvokkuutta jäljellä. Kyllähän kotiäidit osaavat pianoa soittaa? Olin väärässä, sen kuuli heti ensimmäisestä nuotista. Voi munakoiso sen pianon kanssa oikeasti.
Havahduin ruoan hajuun ja muistin vasta myöhemmin, että hei, talohan on täynnä hulluja ja minä en ole se joka on käyttämässä uunia.
Onneksi Willin paistos onnistui hyvin, en ehtinyt edes panikoimaan ja juoksemaan paikalle sohvatyynyn kanssa. Colline kehaisi, että tuoksuu jopa paremmalta kuin kissanruoka. Will huuteli kaikkia syömään, vaikka paikalla olivat vain he kaksi. Taisi olla mukana muutama pojan mielikuvitusystäväkin. Vai onko Hääryppi yleinen ristimänimi?
Siinä vaiheessa Gwenin soitto sai uutta tempoa ja päätin siirtyä ulos kuuloani säästääkseni. Lisäksi tarvitsin aurinkoa ennen kuin se laskisi. Lehdet päässä alkoivat jo nykiä kivuliaasti kohti ikkunaa ja siitä siilautuvaa valjua valoa. Tomu sumentaa ikkunat.
Olin pihalla vain sen mitä tarvitsi, autiomaa kuivattaa nopeasti ja en halunnut joutua asumaan suihkussa loppuiltaa itseäni kastelemassa. Ja sitä paitsi minusta tuntuu että nämä kaksi taitavat keksiä kohta jotain joka saa silmät sulamaan pahemmin kuin aiemmin...
Onneksi sisällä oli syömäseuraa tarjolla. Molempien kanssa oli kiva jutella, vaikka jutut välillä menivätkin kummallisiksi. Colline torui olematonta kerjäävää koiraa pois jaloistaan ja Shawn meinasi pari kertaa pompata kattoon luullessaan pianon hakkaamista poliisiautoksi.
Minulta meni hermot sitten vasta, kun Colline alkoi laulaa tuutulauluja epävireisesti yhtä epävireisen soiton tahdissa. Shawn selitti jotain kuitenkin niin innokkaasti, että minun oli pakko hymyillä ja nyökkäillä paikallani pysyen, etten pahoittaisi hänen mieltään. Käsi nyrkkiin pöydän alla ja ajattele positiivisesti.
Gwen jatkoi keskittyneenä soittoaan. Malik ei tiennyt olisiko pitänyt suojata korvia melulta vai hengitysteitä ilmeisen tuskalliselta hermomyrkyltä. Hän yritti molempia ja käveli paetessaan päin seinää tiputtaen pari taulua mennessään.
Siitä olin tyytyväinen, että… anteeksi, mutta sanon suoraan heitä hulluiksi. Sitä he ovat. Hullut siis tekivät välillä jotain hyödyllistäkin. Kuten siivosivat omatoimisesti. Esimerkiksi tiskatessa olisin voinut kastella itseäni liikaa.
Mutta toistaiseksi autiomaan kuivuus otti koville, joten en olisi laittanut sitä pahitteeksi. Join koko ajan.
Paitsi silloin, kun nielaisin väärään kurkkuun ovikellon kuullessani. Shawn linnoittautui sohvan taakseen poliiseilta suojaan äänen kuultuaan, Gwen kidutti pianoa enemmän ja käski poikaansa leikkimään hiljempaa. Minä nielaisin ja menin vieraita vastaan. Minun pitäisi näyttää tavalliselta, jotta minut hyväksyttäisiin takaisin muiden simien joukkoon. Tästä alkaisi julkinen esiintyminen.
”Gwen kiltti soita hiljempaa. Kiitos Malik.” Gwen ei kuullut tai välittänyt ja Malik näytti puhuvan jotain todistajien hukuttamisesta.
Onneksi vieraat eivät ainakaan minua säikähtäneet. Ehkä minä enemmän heitä. Mutta kyllähän minä tiesin, millainen paikka Outolaakso on. Alienit hyväksytään, vihersimejä ei…
Vieraat olivat kohteliaita eivätkä välittäneet pianosta. Hullujen itsehillintäkyky oli taas kuin lapsilla. Ronald flirttaili avoimesti kaikkien naisten kanssa… Mahla hyytyi pian suoniin, kun vierailijat alkoivat irvistellä epävarmoina. Vai siiviläputkia ja putkiloitako ne kasveilla ovat? Vaikea totutella.
En tiedä, jossain vaiheessa kuulin sen äänen. Sen, joka paljastaa ihastumisen. En tiedä mistä tai kuka ja kehen, mutta lääkkeet eivät ilmeisesti lamaannuttaneet niitä viettejä. Ikävä juttu, me joudumme elämään Ronaldin kanssa.
Minun oli pakko päästä sen kauheuden ymmärtämisen jälkeen ulos. Vaikka aurinko oli jo pilvessä, oli sekin parempi kuin koittava sysimusta ja kylmä yö. Kunpa voisin vaipua horrokseen…
Sisälle palatessani meinasin tehdä täyskäännöksen ovella. Vieraatkin taisivat alkaa menettämään todella hermojaan. Se vihreä mies irvisteli Gwenin ”soitolle” ja nainen yritti syödä kiireesti päästäkseen koiria toruvan Collinen luota pois.
Sentään siivouspalvelu yhä toimi… Paitsi olisi kiva, että urakkaa ei aloitettaisi juuri kun on vieraita!
…Tai ettei tällaista tehtäisi vieraiden nähden. Colline ja Will taisivat tulla paremmin toimeen, kuin oletin. Tai sitten kyse oli lääkkeistä.
Taisi porukka vähän ystävystyäkin… Ehkä ihan hyvä, ettei me vain eristytä kaikki tänne. plusplusKun se ukko tuli raivoamaan olemattomasta tirkistelystä, hermoni olivat niin tiukalla, että mahlahan siinä kiehahti. En tainnut antaa kovin hyvää kuvaa itsestäni niille vieraille. Huusin vihreä…VIHREÄ!!! lasisen ukon pois talosta.
Täytyy myöntää meidän puolustukseksi, että kyllä ne vieraatkin häröilivät. Tai sitten hulluus on tarttuvaa. Huono juttu minun kannaltani.
Ärsyyntymisestäni huolimatta yritin keskittyä talon tapahtumiin taas. Ensinnäkin Gwen oli lähtenyt pianolta. Yleisestekin naiset tulivat keskenään hyvin toimeen. Hyvä niin, vihamiehiä tänne nyt viimeksi kaivattiin. Gwen ja Colline taisivat jutella nukuttamistaktiikoista. Kuulostivat samoilla vauvoille ja pennuille.
Shawn ei oikein näyttänyt tulevan kenenkään kanssa toimeen ja Malik oli aina yksin. Tarkkaili ympäristöään ja raapusti muistiinpanoja kaikille mahdollisille papereille. En onnistunut ikinä takavarikoimaan miehen kaikkia kyniä.
No, tuota… Hyvä, että ne keksivät ajanvietettä.
Shawn ei ollut yhtään sen parempi pianisti, kuin Gwenkään. Auts. Etenkin Gwen itse oli hyvin teatraalinen ja valitti, että hänen pitäisi päästä takaisin pianolle. Vauva herää muuten, hän soittaisi kehtolaulun.
Vieraat viihtyivät, tai siis kestivät yllättävän pitkään. Iltaa kohden tosin meno rauhoittui.
Välillä Will ja Colline käyttäytyivät, kuin eivät olisi ikinä toisiaan nähneetkään. Vuorotellen vasta ihastuneita koululaisia ja kiihkeitä rakastajia. Se oli hämmentävää. Lääkkeet.
En hennonnut kaitsia Lucya pois kaukoputkelta, vaikka epäilin luvassa olevan vain ikävyyksiä. Ainakin päätellen planeetantuhoajasäteistä mistä Lucy hihitteli putkea sivellessään.
Vihreälasinen teki illalla paluun raivoamaan. Ehkä se pitäisi kutsua myös talon asukkaaksi.
Yritin mennä nukkumaan, mutta…
Noh, taidan hipsiä pois vaikkei minua muutenkaan huomioida. Jännä kyllä Colline näytti olevan ohjaksissa koko ajan… Ei unohtakaa en halua tästä k-18 materiaalia.
Kyllä minäkin sain oman osani tehdä siivoamisesta, älkää luulko että käytin vain muita asukkeja hyväkseni. Se kuulosti muuten väärältä ottaen huomioon edellisen muistiinpanon.
Mutta kaiken kaikkiaan oli rentouttavaa jutella tavallisten simien kanssa ja huomata, että minua kohdeltiin myös tasavertaisena. Ehkä minulla on toivoa. Ehkä.
Minun olisi pakko viettää yö isossa makuuhuoneessa, se oli ainoa paikka jossa on aurinkolamppu. Onneksi Colline ei näyttänyt häiriintyvän läsnäolostani, Will nukkui. Mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö minä olisi häiriintynyt alun perin minun sängyssäni tapahtuvista asioista. Ei sillä, että minun tarvitsi oikeasti nukkua… tai syödä… mutta niin sai ajan kulumaan ja halusin tuntea itseni simiksi.
Muut makuuhuoneet valtasivat ne jotka ehtivät.
Epäonnekkaat sitten valvottivat toisiaan koko yön, kiitos avoin tila jossa piano ja telkkari kaikuvat.
En pystynyt kovin pitkään istumaan tyhjänpanttina aurinkolampun alla. Hullut olivat kokanneet pitkin päivää koko ajan lisää ruokaa ja yritin pelastaa kylmään mitä pystyin. Turha tuhlata vähiä rahoja ruokaa haaskaamalla. Minun pitäisi etsiä töitä, mutta pelotti… Älysin haluavani seikkailu-uran huipulle, mutta Malik oli varoittava esimerkki.
Eikä hermostustani auttanut se, että jouduin taivuttelemaan kahta hereillä olijaa antamaan muille nukkumisrauhan. Shawn on pelottava tyytymättömänä, mutta onneksi se suostui mennä piirtämään reittejä seuraavaa keikkaa varten. Onneksi saatavilla on aina kyniä ja paperia. Jotka tosin Malik kulutti aina nopeasti loppuun.
Loppu ilta kuluikin muistiinpanoja kirjoitellessa.
Ja laittaessa ruokaa jääkaappiin.
Ja yrittäessä saada niitä kahta olemaan herättämättä koko ajan toisiaan milloin mitenkin.
Lopulta meinasin unohtaa itseni. Aloin tosissani nuuntua, aurinkolamppu ei riitä loputtomiin.
Sitten minulla välähti. Kasvihuone! Kosteutta ja aurinkoa yhtä aikaa. En minä vielä kuihdu pois. En ennen seuraavaa aamunkoittoa. En ennen kuin olen tosissani yrittänyt.
Yö ei ollut ollut ikinä ennen niin pitkä eikä auringonnousu niin kaunis. Olin hengissä sittenkin ensimmäisen päivän jälkeen. Jos vain hädin tuskinkin.
Kommentit