(aikaisemmat osat löytyvät helposti tuolta --->)

3. PÄIVÄ         

 

Olin kiitollinen, kun Colline tuli aamulla auttamaan petaamisessa. Sitten myös Will ilmestyi paikalle.

Sitten ymmärsinkin miksi Colline oli tullut niin halukkaasti auttamaan.

-_-’’ Siirryin katsomaan, olisiko mitään aamupalaa tarjolla. Ei itseni vaan muiden takia. Ainakin parilla asukkaalla olisi kohta kova nälkä.

Malik oli laittanut ruokaa, mutta selitti siinä määrin jostain tukikohdan lamauttamissuunnitelmasta ja troijan hevosesta, että kippasin kulhon sisällön roskikseen. Ties vaikka se olisi ollut täynnä unilääkettä. Talon lääkekaappiakaan ei saa lukkoon. Enkä toisaalta viitsi piilottaa kaikkia lääkkeitä, kun sitten niitä oltaisiin koko ajan kinuamassa minulta. Päänsärkyyn, ummetukseen, unettomuuteen… Lääkkeitä oli joka lähtöön ja tasaiseen tahtiin ne hupenivatkin. Onpas talo täynnä vaivaista porukkaa.

Sitten kun sain uudet murot pöytään, ei kukaan tullut syömään. Masentavaa. Minun ruokani ei vai kelpaa?

Vessatkin näyttivät kamalilta. Aamu ei alkanut kovin hyvin.

Tarvitsin kipeästi työpaikkaa, mutta oikea ura ei ottanut löytääkseen. Sentään jotain positiivista sain huomata: porukalla oli vaatteet päällä. Jopa Ronaldilla.

Mutta kun ei aamupala kelvannut niin sitten on okei mennä vai napostelemaan jääkapista? Kuin lapsia  joskus.

Will tarttui moppiin, vessat on pelastettu!

Säikähdin, kun Malik ja Ronald yhtäkkiä pinkaisivat ulos. Pelkäsin, lähtisivätkö ne kaupungille riehumaan. Mutta ei sentään.

En kyllä tiedä mistä ne vesi-ilmapalloja saivat. Sentään niillä näytti olevan hauskaa, vaikka homma näytti olevan välillä vain jotain sinne päin... Kuten kaikki näiden kanssa.

Mutta oikeasti, jos alienit hyväksytään miksei minua? Olenko väärää vihreän sävyä?

Päättelin, että minun pitäisi rajoittaa syömistä, kun oikeasti en simien ruokaa enää tarvitse. Niin paljon kuin se saikin minut tuntemaan itseni ulkopuoliseksi. Onneksi talossa oli myös kuntolaite ylimääräisten kilojen karistamiseksi tehokkaasti.

Ja kun Gwenkin oli oppinut soittamaan melko hyvin, oli vauhdikkaan musiikin tahtiin hyvä kuntoilla ja kuvitella, että hurraus ja kannustus on tarkoitettu minulle. En ole hullu.

Kuumat päivät ottivat veronsa. Suihku oli koko ajan varattu tai sen edessä haiseva jono.

Minä yritin pelastella ruokia siltä kuumuudelta.

Ainakin pojat tulivat nykyään paremmin toimeen keskenään. Vaikkakin Malik oli yhä melko vaitonainen.

Anteeksi, ei se ole ilmahyökkäyshälytys Malik. Älä juokse pommisuojaan, ei meillä edes sellaista ole. Yritin vain tarkistaa, ovatko omat taitoni missä kunnossa. Ihan jäkälässä. Hullut soittavat minua paremmin pianoa.

Ne jakoivat kivi-sakset-paperilla siivousvuoroja. Eikös se olla älyllistä ja kannustettavaa toimintaa? Siis niin pitkään, kun huono häviäjä Lucy ei yritä seivästää Williä haarukalla. En saa edes teräviä esineitä lukkojen taakse…

Sentään luonnossa saatoin aina rauhoittua. Vaikka olin katkera sille, se oli nyt osa minua.

Shawnin ääntä oli mukava kuunnella, vaikken tiennytkään, mistä tämä oikein puhui taas niin innoissaan. Vuorotellen ostoslistasta ja eri tavoista kolkata vartija hiljaa. Nähtävästi hän osaa myös tappaa linkkuveitsellä kymmenellä eri tavalla. Miksiköhän Shawn ja Malik eivät tule sen paremmin toimeen keskenään? Luulisi, että yhteisiä puheenaiheita ainakin riittää.

Alusvaatemuoti teki paluun ja ensiksi pelkäsin jo, onko näiden kahden välillä tapahtunut jotain… Mutta mikään muu kuin vaatetus ei viitannut siihen ja päätin pitäytyä taas kannassani, etten puutu mihinkään mistä ei ole kenellekään vahinkoa. Tai siis taisin keksiä sen kannan nyt juuri äsken vasta. No jaa, kai sitä on hyvä noudattaa.

Malik on yhtä hiljainen kuin aina. Lähinnä hän mutisee itsekseen yksin. Kuulostaa siltä, ettei hän älyä puhuvansa ajatuksiaan silloin ääneen. Hiljaa pysyminen muiden kanssa mahtaa tarkoittaa sitä, että Malik ei edes ajattele muiden läsnä ollessa. Varmaan aika vaikeaa ja ihailtavaakin, ellei tietäisi sen johtuvan siitä, että Malik pelkää ajatuksenlukututkaa tai jotain… Senkin hän taisi jossain vaiheessa mainita.

 

Shawnin täytyy taas ilmeisesti saada puhua ihan lämpimikseen koko ajan kuin pelkäisi suun muurautuvan muuten umpeen. Miehen naurua on kiva kuunnella, mutta kyllä siihenkin kyllästyy tuntien jälkeen.

Sitten porukka alkoi jostain syystä valittaa nälkäänsä. Unohtuivatko ruoanlaittotaidot?

Lopulta selvisi, että jääkaappi oli jostain syystä tyhjentynyt. Pitsan ja lähettiauton kombo pelasti porukan nälkäkuolemalta. Niin, onhan se masentavaa, kun sim voi päivässä nääntyä nälkään.

En tiedä mitäköhän se lähettikin tuumasi. Minä otin vastaan pitsan, mutta itsekseen mutiseva Lucy ehti ostoskorille ensin. Ainakin saimme alennusta.

Tosin en usko sen johtuvan mitenkään siitä, että lähetti olisi ollut peloissaan tai mitään… Ronald vaikutti mustasukkaiselta, kun oli oikein tullut vahtimaan.

Sitä minäkin, Shawn. Kylläpä ne jaksavat. Ota pitsasiivu. Täytyy olla hyvää, kun jopa Malik heitti epäluuloisuutensa sivuun.

Huomaa, että Lucy viettää Ronaldin kanssa aikaa. Tavat alkavat tarttua.

Yritin laittaa tarjolle jotain terveellistäkin syötävää, mutta pitsa teki paremmin kauppansa. Minua ei taaskaan arvostettu tai huomattu. Olin pelastanut kaikki nälkäkuolemalta. Mutta sentään parempi niin, kuin että minun pitäisi vilkuilla koko ajan olkani taakse haarukoiden pelossa.

​Vessassa tapahtui jotain hyvin mielenkiintoista… Sentään tuli siistiä.

Lopulta kun ne älysivät, että tarjolla on kunnon ruokaa, ruokatavat unohtuivat. Oli masentavaa nähdä, miten simit voivat vajota niin helposti sottaisten eläinten tasolle.

Ronald oli oikeastaan hyvä ruoanlaittaja. Tai siis, miten muuten se olisi tuon vatsansa hankkinut. Tai sitten miehellä oli ollut aikaa ja rahaa rampata ravintoloissa… Ainakin Ronaldilla vaikutti olevan suhteellisen hienostunut maku. Silloin tällöin. Ainakin enemmän kuin muilla…

Ja oli se aika söpöä, miten se huolehti, että rakas saa sen parhaimman aterian. Meinasin mennä halaamaan Ronaldia, kun tämä niin suloisesti asetteli ateriaa nätiksi puoli tuntia. Mutta en tehnyt niin, kun pelkäsin Ronaldin tulkitsevan sen lähentely-yritykseksi ja tilaisuudeksi, johon pitää tarttua.

Aterian ansiosta Lucy tuli kuitenkin pois kaukoputkelta ja antoi jopa Gwenin tutustua aarteeseensa. Olin oikein ylpeä hoivakeistani.

Onnittelu näytti olevan se uusi hitti sinä yönä. Onnittelu kauniista tupeerauksesta tai isoista sormenkynsistä tai vielä jopa tuosta olemattomasta taulusta tuolla seinällä. No, ainakin se oli sosiaalista.

Menin vähän paremmin mielin isoon makuuhuoneeseen nukkumaan tällä kertaa. Olin tyytyväinen päivän saavutuksiin ja oikeasti väsynyt, terveestä fyysisestä rasituksesta.

Sitä en huomannut, että sain tällä kertaa unikaverin.​

Yö oli kuitenkin hyvin rauhallinen ja jopa hymyilin kömpiessäni pois Shawnin vierestä varoen herättämästä tätä. Minuun oli opittu ainakin luottamaan. Tai sitten Shawn eli niin muissa maailmoissa, ettei huomannut minua…