(kaikki aikaisemmin ilmestynyt tuosta vierestä listasta löydettävissä ---->)
6. PÄIVÄ
Aamu alkoi jo tutuiksi käyneillä äänillä. Malik mutisi jotain omaa, Gwen oli kotiäidin tavoin herännyt ja aikaisin laittamaan aamiaista kaikille, Ronald kuorsasi yhä äänekkäästi, Lucy raahautui sisälle kaukoputkitäyteisen yön jälkeen ja Colline ja Will… Noh, niillä oli oma aamujumppa menossa.
Minä taas aloin hyvinkin tottua Shawnin vierestä heräämiseen. Ei sillä, että meidän välillä olisi ollut mitään. Oli vain mukava huomata, etten ole harha tai ilmaa kaikille. Ei tarvinnut olla yksin.
Niin, ja aloin luisua alusvaatemuotiin. Niin todella oli viileämpi. Etenkin aamulla, kun lämpötila nousee nopeasti yön jälkeen ja on silti vielä erehtynyt hautautumaan peiton alle. Ja Shawn sanoi, että kehollani risteileviä lehtisuonia on kiva katsoa… Muistuttavat kuulemma hälytyslaitteiden virtapiirejä ja se on kotoisaa. Ota nyt siitäkin selvää.
Minun ei tarvinnut siis suinkaan miettiä, olinko jossain etulyöntiasemassa. Kyllä Shawn huomioi kaikki meidät tytöt yhtä lailla. Meidät tytöt… Alan niputtamaan meidät jo yhteen. Todella sulaudunkin joukkoon, kun etenkin aamuisin porukka on vielä alusvaatteissa.
Juuri kun ehdin olla ylpeä niistä, ne ovat taas niin vauvoja. Lucy piti ohjata pöydän ääreen taluttaen, kun nainen kokeili ensin onneaan roskiksesta löytyvien jäänteiden kanssa. Reppana ei ollut syönyt yöllä mitään ja nukkuikin aamulla liian vähän. Kyllä minä olin yhä se, joka huolehti muista.
Gwen ei arvostanut porukan syöntitapoja ja vielä telkkarin ääressä… Hän näytti olevan ainoa, jolla vielä on todella arvokkuus tallella. Häntä tai Malikia en ollut nähnyt vielä yöpukua vähäisemmässä vaatetuksessa. Ei sillä, että sitä odottaisin, älkää ymmärtäkö väärin. …Ehkä pitäisi vaihtaa aihetta.
…No, en voi selitellä. Kyllä minussa jokin oli herännyt kun olin tarpeeksi kauan katsellut muiden touhuja. Halusin kokeilla, miten se vaikuttaa minuun. Humpsahtaako kituva rakkaustarvemittari mihinkään. Hyvältähän se tuntui. Siis niin pitkään, kunnes näin Shawnin säikähtäneen ilmeen. Sain anteeksi luvattuani, etten tee sitä enää. Vähän sääli… Mutta laitan nämä kohtalon narriksi joutuneet simit omien tarpeideni edelle. Senhän olin luvannut jo itselleni, huolehtia heistä. Eikä säikäyttäminen kuulu asiaan.
”Miksi istut?” Kysyin Shawnilta, kun mies oli hetken tuijotellut tyhjää pöytää. ”En mää vaan tiedä”, mies vastasi liian pitkän hetken jälkeen.
Jos kaikki olisi ollut vielä normaalia, jos minä olisin ollut normaali… En olisi edes harkinnut sellaista miestä lähestyväni. Olin siis vajonnut jonkin verran tavallisesta tasostani. Ei olisi pitänyt suudella Shawnia… Masennuin vain lopulta.
Ja huomaatteko, annoin raportissani ensimmäistä kertaa äänen jollekin kanssa-asujalleni. Suora lainaus, muistan miten Shawn sanoi ne sanat itsekin kummastuneena. Alan sulautua joukkoon. Onkohan se hyvä vai ei?
Gwen taisi huomata mielentilan alennukseni ja ehkä hän oli kuullut minun valittavan tomuisista ikkunoista, joista aurinko ei pääse sisään. Hän alkoi pestä ikkunoita vapaaehtoisesti ja hymyili minulle… Hyvä tarkoitus, mutta kunpa Gwen olisi putsannut niitä oikealta puolelta. Sisäpuoli oli kyllä puhdas, ulkona se pöly on. Kehuin naista silti vuolaasti, jospa tämä jaksaisi siirtymään ulkopuolellekin. Turha toivo minun tuurillani.
Shawn pääsi tämän aiheen onnittelujen kerhoon minun ansiosta tai takiani… En tiedä, mutta ainakin Shawn näytti olevan innostunut saamastaan huomiosta. Ja yllättävää kyllä Malik oli onnittelemassa, vaikka mies ei yleensä ota niin tuttavallista kontaktia jos ollenkaan muihin.
Shawn sai sentään puhtia saamistaan kehuista (?) ja jopa pukeutui sivistyneesti ja alkoi siivota jälleen kerran pahaan kuntoon päässyttä vessaa. En tiedä mitä siellä tapahtuu kun se on koko ajan sotkuinen.
Ronaldilla meni kyllä huonosti. En tiennyt miten muuten voisin piristää häntä kuin hyppäämällä vällyjen väliin hänen kanssaan ja se ei ollut vaihtoehto. Mutta vaikka hullut eivät oikein osanneet rekisteröidä tunnetiloja tai olla hienovaraisia, pöydässä oli kyllä hiljaista kun Ronald alkoi vollottaa yksinäisyyttään. Lucy oli taas kaukoputkella.
En saisi olla niin iloinen sellaisella hetkellä, mutta töissä meni hyvin.
Gwen oli aiemmin näyttänyt tulevan ihan hyvin toimeen omillaan, ei ollut edes sortunut Willin kohteliaisuuksiin. Mutta nyt hän näytti kaipaavan läheisyyttä ja silloin tällöin hyvinkin varautunut (nimimerkillä kokemusta on) Shawn oli väärä kohde. Vaikka kenties mies on se hedelmällisin ja parasgeenisin vaihtoehto talon herroista… Nuo ovat Gwenin sanoja, eivät minun. Älkää ymmärtäkö väärin.
Joka tapauksessa Ronald huokaili ja katsoi kaipailevasti Gwenin puoleen. En tiedä soisinko niiden kahden löytävän toisiaan.
Illan mittaan tunnelmat kiristyivät. Shawn alkoi kerätä lisää vihamiehiä jatkuvalla kiistelyllä turhista asioista, jotka yllättävää kyllä olivat ajan tasalla. Kuten vaikka kaikista talon rempallaan olevista asioista vessoista alkaen.
”Ronald on sellainen sumopainija että hänen takiaan se suihku varmaan hajosi”, Will puolustautui. Ronald kuului vinkaisevan jossain. Hienoa.
Lucyn dyykkausharrastus paheni.
Ja Shawn sai taas lisää traumoja.
Tiedätkö voi sitä huonetta vaihtaakin?
Sitten Lucyn kanssa aktiivisesti roskisdyykkausta lisäravinteiden toivossa harrastanut Ronald sai ruokamyrkytyksen. Hienoa, epidemia tästä nyt puuttuikin. Onneksi se meni ohi päivässä eikä ollut edes kovin sottaista…
Valvoin silti huolestuneena sen yön, josko minua tarvittaisiin. Unohtui työvaatteetkin päälle.
Näin täällä meinaa vietetään yö. Aina osa porukasta valvoo, koska vähäisten sänkyjen takia unirytmit ovat vinksallaan. Ronald taisi olla kateellinen Willille ja Will ei tainnut muuten vain pitää ympäriinsä hiippailevasta Malikista. Yön suojissa on kuulemma paras vakoilla niin, ettei huomata. Ehkä Malik on joskus sen osannutkin mutta nyt hän vain oli naurettava kaataessaan kaiken eteen tulevan ja törmätessään mihin vain pystyy ja välillä omituisuuksiinkin… Miten pystyy nostamaan sellaisen metelin kompastumalla tyynyyn?
Melkein taitopisteitä vaikeampia hankittavia olivat ystävät, suhteita tarvitaan myös ylenemiseen katsokaas. Ja ystävien hankkimiseen en suinkaan saanut apua keneltäkään. Kaikki pitää joskus itse hoitaa… Illalla vain töiden ja kaiken muun lapsenvahtina/kokkina/terapeuttina/siivojana/erotuomarina/mielikuvituskoiranleikittäjänä/mielikuvitusystävän seurana yms. toimimisen jälkeen jäi turkasen vähän aikaa tutuille soitteluun ja kuulumisten vaihtoon.
plusplus, hyvä vain. Yksi vähemmän vaarassa saada hermoromahduksen… Ja eipähän ole riitoja. Kaikki ovat yllättävän hyvää pataa keskenään verrattuna siihen, että minä meinaan vähän eristäytyä porukasta työkiireiden takia.
Kuten näkyy. Lucy etkö sinä voi tehdä asialle mitään? Minä en nyt ehdi.
Malik yritti paasata jotain bioaseista ja happosateista, mutta telkkarin saippuaooppera oli kuuntelijoiden mielestä mielenkiintoisampi. Ja Malik puhut sitä paitsi taas arabiaa ei kukaan ymmärrä. Malik alkaa nähtävästi luisua kauemmas todellisuudesta… Mutta voisi tehdä sen hiljempaa, olen yhä puhelimessa.
Jääkaappi oli taas surullinen näky. Puhelin kouraan, ettei porukka näänny nälkään. Ei ne osaa etukäteen varoittaa, sitten vasta kun ovat jo liian heikkoja suunnilleen kävelemään. Kuin pikkulapsia.
Hienoa, pihan tuhoaminen tästä nyt vielä puuttui.
Malik selkiytyi sen verran, että sai haettua ostokset säikäyttämättä lähettiä. Mutta minun täytyi mennä vahtimaan, että ne myös päätyivät jääkaappiin eivätkä jonnekin Malikin hätäkätköön. Oikeasti, hiljalleen Malikista oli tullut se jota täytyy vahtia eniten. Kaikkein epävakain. Kuten huomaa siitä, että aika iso osa raporttejani on hänestä.
On se täysi jääkaappi ja ruoka kaunis näky. Etenkin kun joku muu kuin minä tarttuu lastaan ja kulhoihin.
Porukka alkoikin taas tosissaan valittamaan nälkää.
En ole oikein varma mitä siellä tapahtuu… Melu ainakin herätti koko talon. Ne vähät jotka olivat yrittäneet mennä nukkumaan, kun aamuyö lähestyi. Talossa valvotaan 24/7
Ihme ja kumma, Ronald torjui Gwenin lähestymisyritykset! No ei sitten jos ei kelpaa tavoitemittarin kohennus.
Erehdyin taas syömään.
Olisi mukavampi kuntoilla jos minulla ei olisi puolipukeista yleisöä mässäilemässä edessä.
Nukuin pari tuntia kuntoilun jälkeen ja ihme ja kumma olin viimeinen joka heräsi. Aika miellyttävää itse asiassa. Kerrankin minä tunsin itseni joukon huonoimmaksi ja laiskimmaksi. Mitä? Tulee se oikeasti tarpeeseen, ettei ainakaan nouse asema päähän. Me ollaan kaikki samassa sopassa.
Kommentit