Heipsan! Alkuun vähän infoa. Tähän asti osat ovat tulleet melko kiivaassa järjestyksessä (viikon välein) koska kuvat ja teksti ovat lojuneet valmiina vuoden julkaisua ennen. Tästä eteenpäin en ole varma päivitystahdista, sillä oikeasti pitäisi alkaa pelaamaan hullujenhuonetta eteenpäin ja kirjoittaa. Kyllä tämän joskus teen loppuun kunhan ehdin, esim. haluaisin päättää legacyn kunnialla jossain vaiheessa, viides vuosi tulossa siinä kohta täyteen... Mutta se siitä. Nyt tämän osan vuoro :D

 

11. PÄIVÄ

Etenin vihdoin vähän lisää urallani viimeaikaisista vastoinkäymisistä huolimatta ja työnkuvani muuttui. Työasuni vain on sellainen, että pitänee jatkossa yrittää pukea se päälle vasta autossa matkalla… Nimittäin minut nähdessään Lucy luuli avaruusolentojen vihdoin hyökänneen, Malik alkoi höpistä jotain salaisesta uudesta aseesta, Colline alkoi jostain syystä palvoa minua jumalana, Gwen hätisti minut kiivaasti pois peläten minun olevan huonoa seuraa pojalleen, Will yksinkertaisesti vain säikähti niin että yritti kiivetä jääkaapin päälle piiloon ja Shawn… Shawn meinasi saada uuden hermoromahduksen. Ai niin, Ronald alkoi vihjailla jotain fetisseistä. Se oli melkein kauheinta.

Malik sai ensimmäisten päivien siivouspuuskan jälleen. Shawn olisi kaivannut kovasti seuraa (älkää ajatelko liikaa minkälaista miehen asun... tai sen puuttumisen myötä sitä varmaan voisi... eih, unohtakaa), mutta ilmeisesti siivoaminen tuli ensin.

Minua vähän jännitti yleensäkin, miten kaikki pärjäisivät taas keskenään ilman minua. Colline ja Lucy eivät olleet ottaneet enää uudestaan yhteen vaikka heittivät toisilleen välillä murhaavia katseita, niskalaukauksia. Puuttuu enää villi länsi, se musiikki ja ohi pyörivä puskapallo...

Shawn ja Malik viettivät vihdoin aikaa keskenään taas, Shawn piristyi silminnähden. Suihkujono venyi eräiden muidenkin romanttisten hetkien takia…

Williamilla ja Ronaldilla oli menossa vähän samanlainen hiljaisen kylmän vihan suvantohetki kuin naisilla. Onneksi Ronald keskittyi niin syömiseen ja television saippuaoopperaan, ettei huomannut Williä vaikka tämä kuinka yritti provosoida toista…

Vihreälasista ei ole näkynyt muuten vähään aikaan. Ainakaan minä en ole nähnyt. Tosin töistä palattuani Lucy mutisi kummallisia ulkoavaruuden vihreämulkosilmäisistä moppitukkaisista vakoojista ja salaliitoista. Epäilin tunnistavani kuvailut.

Yritin varovasti mennä varmistamaan epäilyjäni Lucyltä, mutta sitten taas jonkun pinna katkesi. Pitäisi odottaa vähän aikaa ennen kuin voi mennä laittamaan ruokaa porukoille.

Illalla kuultiin vähän lisää välien selvittelyjä. Tällä kertaa Colline syytti Lucyä koiranruokien piilottamisesta. Ja Lucy selitti itkien ja valittaen jotain viattomasta pienestä sisäpiirin kokeilusta ja koodaamisesta, paljastussivuista vain, tuomiopäiväkuhinasta, ei hän halua siitä mitään isoa bisnestä. Ne olivat ihan eri aallonpituudella, mutta kyllä siitä taas sai riidan aikaan.

Malik jatkoi oudolla tavalla toisiin tutustumista, tällä kertaa oli Ronaldin vuoro. Ihan hyvä, ne kaksi olivatkin vielä vähän vieraita toisilleen. Toistaiseksi Lucy näytti taustalla läksyttävän Collinea siihen malliin, ettei Ronaldin tarvinnut keskeyttää tutustumistuokiota avuksi rientämistä varten.

Älysin vihdoin, että papereita ja kyniä oli kadonnut myös Gwenin toimesta. Nainen kirjoitti päiväkirjaa, oli kirjoittanut siitä lähtien kun lapsena kynä pysyi kädessä, mutta tietenkin piilotti kaiken hyvin. Kuulin vain yhtenä iltana, kun Gwen ei ilmeisesti löytänyt enempää irtopapereita ja pyöri ympäri taloa itsekseen voivotellen. Päätin lahjoittaa naiselle tyhjä kirjan tarkoitusta varten. Gwen ilahtui todella kovasti, halasi oikein minua ja istahti heti kirjoittamaan. Sellaiset pienet hetket kun oikeasti saan yhteyden johonkin talon asukkaaseen ja tunnen olevani avuksi… Ne auttavat minua jaksamaan enemmän kuin olisin osannut arvioidakaan.

Minusta tuntuu, että Shawnille olisi tehnyt hyvää päästä myös johonkin kunnon töihin. Olisi ajatukset muualla ja mies saisi vähän kohennettua tavoitemittarinsa tilaa. Mutta toisaalta Shawn oli niin epävakaa että olisi saattanut alkaa uhkailemaan kanssatyöläisiä paperiveitsellä jos huomaisi eväidensä vähän vaihtaneen paikkaa jääkaapissa…

Ilta oli yllättävän viileä, vetäydyin kasvihuoneeseen koska siellä oli melkein lämpimämpää ja muutenkin sopivampi ilmasto minulle. Hetken aikaa oli rauhallista, sain joogata rauhassa, mutta juuri sinä iltana osa taisi muistaa pallonheittelyn ilot ja päätin palata sisälle jos siellä olisi sittenkin rauhallisempaa.

Totta tosiaan, Malikin saavuttua myös ulos pallonheittelypiiri vain kasvoi…

Gwen oli lopettanut päiväkirjan kirjoittamisen ja päätti ilmeisesti myös kehittää kuntoaan ja käydä kirjaimellisella happihyppelyllä. Noh, ainakin sain olla rauhassa, vaikka kai minun olisi pitänyt ennemmin käydä hakemassa ne kaikki pois ulkoa tekemästä älyttömyyksiä ja kaikkea… Noh, hullua. Mutta tältä täytyi vanhemmista tuntua, oli välillä hyvä olla rauhassa vaikkakin vähän huonolla omatunnolla. Kohta ne tulisivat joka tapauksessa nukkumaan.

Kyllä minä ne siinä vaiheessa hain pois, kun kuulin sisälle asti tarkasti onnittelujen aiheet. Kyllä, ne häröimmätkin kohdat soo soo pojat tässähän punastuu vaikka en oikeastaan ole varma kuinka terveellistä se on minulle mitä edes suonissani kiertää… Melkein ehdin jo tottua uuteen ulkomuotooni mutta sitten taas jotain uutta pomppaa mieleen. Pitäisi puurtaa töissä enemmän, jotta joskus voisi parantuakin… Mutta sitten pääsisin pois täältä. Joutuisin pois täältä. Ajattelenko oikeasti niin?